tiistai 31. tammikuuta 2012

Trilogia

Teoriana oli paikka ja ympäristö. Oli mukavasti historiaa hyvästä ympäristöstä ja miten sen käsitys on muuttunut. Teoria oli hyvin tukena seuraavalle tehtävälle, joka oli ryhmätyö. Arvottiin siis kolmen hengen ryhmät ja jokainen ryhmä sai päättää jonkin paikan, joka on yhteinen ja yhtä lailla tärkeä jokaiselle ryhmäläiselle. Mun ryhmä valitsi Jätkänkynttilän sillan, joka sopi heti kaikille. Seuraavaksi jokaiselle ryhmän jäsenelle annettiin oma tarkastelunäkökulma, joita oli
1. rakennettu ilme
2. sosiaalisuus
3. psyykkinen ilmiö

Itse sain 3. eli mun piti kuvata, millaisia tuntemuksia ja ajatuksia Jätkänkynttilän silta herättää. Kun työnjako oli valmis, mulla ei aluksi ollut mitään hajua miten toteuttaisin Jätkänkynttilän sillan psyykkistä ilmiötä, mutta seuraavalle tunnille olin jo ajatellut jotakin ja kerännyt muistitikulle kuvia sillasta. Ensimmäiseksi, ennen varsinaista työtä, koko luokka taitteli kahdesta pahvista kolmiulotteisen leikekirjan, johon työ tulisi. Malli oli hieno eikä taittaminen ollut liian vaikeaa, vaikka tarvitsikin tarkkuutta. Teoriassa oli ollut kuvia erilaisista leikekirjoista, jotka antoivat jonkinlaista suuntaa omalle suunnittelulle.

Tulostin työtä varten monta kuvaa Jätkänkynttilän sillasta, joista ajattelin muodostaa paperille ison Jätkänkynttilän. Maalasin ensin työn alustan vesiväreillä siniseksi, leikkasin kuvat ja liimasin sitten Jätkänkynttilät isommaksi torniksi. Tämän jälkeen maalasin akryyliväreillä lopun paperista erilaisten pilvien värisiksi. Ajatuksena mulla oli Jätkänkynttilän silta pakkaspäivänä höyryn peitossa. Tein violetteja, harmaita ja sinisiä pilviä, mutta myös hieman mustaa tähtitaivasta ja auringonsäteitä. Työssä monista Jätkänkynttilöistä muodostuva Jätkänkynttilä on osittain peitossa harmaitten pilvien takana.

Toteuttamisessa oli lopussa hieman vaikeuksia, kun maalattu pahvi ei meinannut repeämättä oikein asettua sen kehykseen, mutta pienen sähläyksen jälkeen se mahtui ihan hyvin. Liimatut kuvat meinasivat irrota taitoksien kohdalta, mutta paikkailtuani niitä ne näyttivät pysyvän paremmin. Taiteltu leikekirja oli kiva idea, koska se muutti työn erikoisemmaksi kuin pelkkä tavalliselle paperille tehty työ. Lopputulos oli näyttävämpi, kun työ pysyi itse pystyssä ja se varmasti huomataan mielenkiintoisen taittelun ansiosta.

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Esinetehtävä


Tunnille pyydettiin ottamaan mukaan jokin esine, joka on itselle jollain tavalla tärkeä tai merkittävä. Aluksi tämän esineen valitseminen oli vaikeaa, sillä en keksinyt mitään, joka olisi merkittävästi tärkeä itselleni. Ensin ajattelin ottaa jonkin arkisen esineen, kuten avaimet, joita tarvitsen usein, mutta sitten päädyinkin lahjaksi saamaani mukiin. Muki on Kuopiosta, Daxhund Ceramics -liikkeestä Risto Kokon muotoilema. Muki on korkea ja musta, jossa on yksityiskohtina valkoinen pääkallo lähellä mukin yläreunaa ja toisella puolella teräsniitti. Koska muki on niin iso, en ottanut sitä mukaan, mutta otin useampia kuvia siitä puhelimeeni.

Teoriana oli muotoilu, joka sai ainakin minut tajuamaan, että ihan jokainen esine tai huonekalu on jonkun suunnittelema, oli sitten kyse koulun penkistä tai avaimenperästä. oli mukava, kun kerrottiin myös kestävästä kehityksestä, eli mitä asioita pitää ottaa huomioon, jos haluaa valmistaa esineitä ekologisesti.

Tehtävänannossa paljastui, mihin lempiesinettä tarvittiin. Tuli maalata oman esineen herättämistä mielikuvista ja tuntemuksista maalaus. Ei ollut mitään rajoitteita kuin, että maalauksen aihe on oma esine ja maalaamiseen käytettään akryylivärejä. Koska mukini on musta ja siinä on pääkallon kuva, ajattelin maalata muotokuvan luurangosta mustassa kaavussa. Koska idea heräsi jo tehtävänannon aikana, en tehnyt suurempia kokeiluja vihkooni vaan aloin suoraan piirtämään malliviivoja varsinaiselle paperille.

Luuranko on selittäin katsojaan päin, mutta sen pää kurkkaa olkapään takaa ja käsi on nostettuna kuin tervehdykseksi. Halusin luurangon näyttävän hieman salaperäiseltä ja sulkeutuneelta sen ollessa selin kastojaan päin, mutta luuranko ei ole silti pelottavan näköinen tai täysin passiivinen, jota nostettu käsi ilmentää.

Täytyy sanoa, että en ole ikinä vielä tehnyt työtä loppuun näin nopeasti. Suunnitteluun ja toteuttamiseen meni vain yksi tunti enkä maalannut kiireellä. Työssäni oli suhteellisen vähän yksityiskohtia ja käytin vain kolmea väriä (musta, valkoinen ja sininen), jotka saattoivat nopeuttaa valmistumista. Eniten aikaa kuluin luurangon pään tekemiseen, koska siinä oli eniten yksityiskohtia ja lisäsin siihen varjostusta. Koska luurangon puku ja tausta ovat molemmat mustia, lisäsin taustaan hieman sinistä, jotta olisi muutakin kuin mustaa ja valkoista. Sininen kyllä hukkui mustaan taustaan melkein kokonaan, mutta vivahteita siitä jäi silti näkyviin juuri sopivasti.

Tätäkin työtä oli mukava tehdä ja lopputulos oli hyvä, sillä saavutin hakemani tunnelman ja luurangon pääkin onnistui yllättävän hyvin. :)

Julistetyö

Seuraava työ oli jatkoa julkinen rakennus -työstä. Piti suunnitella omalle rakennukselle juliste, jossa ilmenisi rakennuksen nimi ja mahdollinen liikemerkki. Tunnilla oli myös pienissä ryhmissä oman rakennuksen ns. myyntipuhe, jossa muille kerrottiin, mihin tarkoitukseen oma rakennus on ja kuvailtiin pienoismallia ja sen yksityiskohtia. Tämä oli ihan hauskaa ja auttoi tulevassa työssä.
Teoriana ennen tehtävänantoa oli graafinen suunnittelu. Päällimmäisenä teoriasta jäi ehdottomasti mieleen, mikä on logon ja liikemerkin ero! Kuten aiemmatkin teoriat, oli tämäkin jo ennestään tuttu aihe, mutta nyt siihen sai syvempää tietoa ja esimerkkikuvat oli hyviä. Itse työ tuli tehdä nestemäisellä tussilla tai/ja tavallisella tussilla. Nestemäistä tussia en ollut aikaisemmin käyttänyt ja se oli aika kätevä käyttää. Tuli tarkkaa jälkeä ja terän koon mukaan sai hyvin ohuttakin viivaa.

Sain suunniteltua nopeasti kaksi vaihtoehtoa vihkooni, joista pienen pohdinnan jälkeen valitsin hieman yksinkertaisemman, mutta isomman mallin.
Mitään ongelmia työnteossa ei ilmennyt, sillä nestemäistä mustetta oli helppo käyttää ja työ sai olla mustavalkoinen. Julisteen ääriviivojen kuivuttua sekoitin mustetta veteen ja maalasin julisteessa olevan puun. Puusta tuli juuri sopivan värinen: harmaa, jossa on hieman ruskean vivahdusta. Ajattelin maalata myös muutakin kuin puun, mutta työ ei näyttänyt kaipaavan enää mitään, joten jätin sen niin.

Musteella oli niin kiva työskennellä, että ajattelin hankkia itsellenikin sellaisen! Olen tyytyväinen lopputulokseen ja oli mukava tutustua uusiin tekniikoihin.

lauantai 28. tammikuuta 2012

Julkinen rakennus

Ennen toista työtä oli arkkitehtuurista teoriaa. Periaatteessa melkein kaikki tieto oli jo ennestään tuttua, vaikka arkkitehtuurista ei ole opetettu aiemmin mitään. Nyt aiheesta tuli kuitenkin tarkempaa ja syvempää tietoa, joten kyllä siitä jotakin uutta oppi. Ainakin arkkitehtuurin jakaminen eri elementteihin (esim. rytmi, materiaali, valo ja väri) oli uutta. Ymmärsin myös, että arkkitehtuurissa voi pelata paljon jo pelkällä yhdellä elementillä.

Teorian jälkeen tuli tehtävänanto, jossa tehtävänä oli rakentaa pienoismalli julkisesta rakennuksesta. Materiaaleja olivat erilaiset paperit ja pahvit, rautalankaa, kalvoja ja paljon muita tarvikkeita mitä luokasta sai. Vaikka rajoituksia oman työn suhteen ei ollut kuin, että sen tulee olla jonkinlainen liikerakennus ja tietysti koko ei saanut olla järjettömän suuri, oli rakennuksen ulkomuodon suunnittelu aluksi hidasta. Ideoita oli niin monta ja aluksi piirsinkin ylös melkein kaiken mitä tuli mieleen. Mielessä oli perusajatus pyöreästä muodosta ja puusta, jonka pohjalta sain viimeisteltyä rakennukseni mallin vihkoon. Vielä pienoismallin kokoamisessa muutin joitakin asioita ja lisäsin yksityiskohtia.

Vaikein asia koko työssä oli suunnitella rakennuksen kokoamista. Piti miettiä missä järjestyksessä rakennusten osat liittäisi yhteen, jotta jokainen pala olisi tukevasti kiinni ja ylimääräisiä lerpakkeita ei näkyisi. Kuumaliimapyssyllä osat sai kyllä hyvin liimattua eikä mitään suurempia ongelmia tullut. Lopputulos oli sellainen kuin olin ajatellutkin, vaikka ovi unohtuikin. :)

torstai 5. tammikuuta 2012

Ornamenttityö

Kurssin ensimmäinen teoria oli ornamentit. Ensin tuntui, että aihe olisi jo tarpeeksi tuttu, onhan ornamentteja melkein kaikkialla, mutta en aavistanut, että ornamentteja olisi niin monta erilaista. Ennen olin käsittänyt ornamenteiksi vain nauhakuviot. Eli tuli lisäystä tietovarastoon! Teoria oli selkeää ja dioissa käytetyt esimerkkikuvat oli kivoja ja mielenkiintoisia kuten oli koko aihekin.

Ensimmäinen työ liittyi luonnillisesti ornamentteihin. Tarkoituksena oli suunnitella ja toteuttaa luontoon ja erityisesti hyönteisiin liittyvä ornamenttikuvio, jolla tehtäisiin kuviskansioon kuva. Luonnosteltuani paria ideaa päädyin muurahaiseen. Onneksi avuksi oli tuotu kirjoja hyönteisistä, sillä ilman niiden kuvia oikeista muurahaisista en olisi saanut ornamenttimuurahaisestani mieleistäni.
Kun kuvio oli valmis tuli se siirtää alustaan, joka toimisi leimasimena. Koska ornamenttimuurahaisellani oli kapeat jalat meinasi tulla hieman ongelmia leikkausvaiheessa, mutta parin tukipalan avulla sain leimasimesta tukevamman.
Viimeinen vaihe ornamenttiyössä oli oman leimasimen avulla tehdä ornamenttikuvio rajatulle alueelle kuviskansioon. Maalasin pohjan keltaiseksi ja muurahaisten jalat mustaksi, muun osan ruskeaksi. Valitsin värejä, jotka löytyvät luonnosta, sillä halusin pitää työn värityksen ja tyylin neutraalina ja todentuntuisempana.

Lopputulos oli sellainen kuin olin ajatellutkin, eikä työvaiheessa tullut vastaan suunnitelmiani muuttavia ongelmia. Ainoa asia, mikä ei mennyt täysin miten olin luullu, oli leimasimesta jäävä jälki, joka ei ihan kokonaan jäänyt alustaan. En tiedä painoinko liian vähän vai oliko kuvio sellainen, ettei maali tarttunut kunnolla paperille, sillä muurahaiset näyttivät kuin hieman kuluneilta. Tämä ei kuitenkaan haitannut vaan oli mieluummin hyvä, koska itse ainakin pidin siitä. Hyvä mieli jäi tunnista ja työstä! :)